”Olemme ensisijaisesti vastuussa lääkäreille, sairaanhoitajille ja potilaille, vanhemmille ja kaikille, jotka käyttävät tuotteitamme ja palveluksiamme…. Me olemme vastuussa sekä sille yhteiskunnalle, jossa elämme ja työskentelemme että koko maailmalle...”
--Sitoumuksemme
Teemme valintoja sitoumuksessamme mainittujen arvojen perusteella. Sanalla sanoen sitoumuksemme velvoittaa meidät aina asettamaan muiden tarpeet ja hyvinvoinnin omiemme edelle.
Janssen sitoutuu siksi tuottamaan laadukkaita tuotteita ja palveluita terveydenhoidon ammattilaisille, potilaille ja heidän läheisilleen.
Meille on tärkeää ymmärtää potilaidemme kaikki tarpeet. Siksi teemme yhteistyötä potilasjärjestöjen kanssa. Niillä on merkittävä tehtävä potilaille tiedottamisessa sekä heidän auttamisessaan ja tukemisessaan. Yrityksenä otamme oppia tämän vuorovaikutuksen kautta. Se auttaa meitä kehittämään uusia hoitoja ja antamaan tärkeitä tietoja.
Tavoitteemme on varmistaa, että nämä suhteet ja tällainen kumppanuus perustuvat keskinäiseen kunnioitukseen, oppimiseen, sitoutumiseen, riippumattomuuteen ja läpinäkyvyyteen.
Yhteistyön perustuu “lääketeollisuuden ja potilasjärjestöjen yhteistyötä käsitteleviin ohjeisiin." Euroopan lääketeollisuuden liitto (EFPIA) on laatinut nämä ohjeet yhdessä eurooppalaisten potilasjärjestöjen kanssa. Yrityksemme noudattaa näitä periaatteita.
Niiden keskeinen sisältö on seuraava:
- Potilasjärjestöjen on voitava tehdä arviointeja, ottaa kantaa ja toimia riippumattomasti.
- Potilasjärjestöjen ja lääketeollisuuden kumppanuuden on perustuttava keskinäiseen kunnioitukseen. Molempien osapuolien näkemyksillä ja päätöksillä on yhtä suuri arvo.
- Lääketeollisuus ei saa pyytää potilasjärjestöjä edistämään minkään tietyn lääkkeen myyntiä, eivätkä potilasjärjestöt saa suostua tähän.
- Kumppanuuden tavoitteiden ja laajuuden on oltava läpinäkyvää. Lääketeollisuuden antama taloudellinen ja muu tuki on aina tunnistettava selkeästi.
- Lääketeollisuuden mielestä potilasjärjestöjen on saatava rahoitusta laajapohjaisesti.
Janssen on ottanut käyttöön seuraavat toimintamallit yhteistyön helpottamiseksi:
-
Monien alojen asiantuntijoiden muodostama työryhmä arvioi rahoitus- tai yhteistyöpyynnöt.
-
Potilasjärjestöille annettava rahoitus on julkista. Tuen julkistaminen on merkki jatkuvasta sitoutumisesta läpinäkyvyyteen.
-
Seuraavia toimintoja voidaan tukea:
Millaista yhteistyötä potilasjärjestöjen kanssa tehdään?
Janssen voi olla vuorovaikutuksessa potilasryhmiin seuraavasti:
- Koulutusohjelmien ja konferenssien tukeminen
- Varojen keräämisen tukeminen
- Potilasyhteisölle ja heistä huolehtiville tarkoitettujen ohjelmien ottaminen käyttöön
- Potilaiden ja heistä huolehtivien ponnistelujen tukeminen paremman hoidon ja tuen saamiseksi sekä sairauksista tiedottamisen tukeminen.
Seuraavanlaisiin pyyntöihin ei yleensä suhtauduta myönteisesti:
- Yksittäisille henkilöille annettavat stipendit
- Suora yksittäisten henkilöiden tukeminen
- Lainat.
Yhteistyöprosessi
Monien alojen asiantuntijoista koostuva työryhmä arvioi kaikki pyynnöt. Pyynnöissä on mainittava organisaation toiminta-ajatus, tiedot verollisuudesta, projektin tai tapahtuman kuvaus, selostus avustuksen käyttämisestä, projektin mahdollinen budjetti ja vuosittainen toimintabudjetti.
|
|